Autoilun alkuaikoja Shellin arkistosta

Vuonna 1911 pietarilainen öljyliike Naphta Industrie & Handels Gesellschaft Masut perusti yhdessä kauppias Wilhelm Bensowin kanssa Helsinkiin yhtiön ”Suomalainen Petrolintuonti Osakeyhtiö Masut”. Jo seuraavana vuonna Masut-yhtiön Pietarin osakekannasta suurin osa siirtyi Royal Dutch/Shell-yhtymälle. Vuodesta 1921 Suomessa alettiin Shell-nimeä saattaa yleiseen tietoisuuteen markkinointikampanjalla ja Masut-nimi jätettiin pois käytöstä vuonna 1929. Samana vuonna avattiin Tampereelle Hatanpäähän ensimmäinen moderni huoltoasema lämpimine halleineen.

Hatanpään Autopalveluskeskus, Tampere

Vuonna 1931 pääsi vauhtiin huoltoasemien rakentaminen kaikkialla Suomessa. Alla on kuvia Shellin 1930-luvulla rakennetuista huoltoasemista Etelä- ja Itä-Suomessa. Kuvien yhteydessä on aseman rakennusvuosi. Kuvien jälkeen voit tutustua autoilun haasteisiin 1930-luvulla kirjasesta ”Kaksi herraa osti auton” vuodelta 1934 ja seurata herrojen Hutilus ja Huolekas seikkailua. Herra Hutiluksen huolettoman toiminnan johdosta silinterit piti porata, kun taas herra Huolekas käytti säännöllisesti ylävoiteluöljyä.

Vie kursori kuvan päälle nähdäksesi mistä kuva on.

Kaksiherraa-001

Lähde

Shellin arkisto, Elka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *