Avainsana: maaseutu

Maatalousnäyttelyt – asiasta elämyksiin

Maatalousnäyttely on kaupallinen näyttely, jossa esitellään maatalouteen ostettavia maatalouskoneita, eläimiä, siemeniä, lannoitteita, rakennusratkaisuja sekä muita maatiloihin ja -talouteen liittyviä palveluita. Maatalousnäyttelyitä alettiin järjestää 1800-luvun puolivälissä maatalouskoneiden esittelemiseksi maanviljelijöille. Vielä 1980-luvulla Suomessa pidettiin useat maatalousnäyttelyt kesässä, mutta myöhemmin maaseutuun liittyvät asiat keskitettiin yhteen vuotuiseen näyttelyyn. Usein maatalousnäyttelyissä on ollut myös osastoja, joiden tarkoitus on ollut esitellä…

Suomalainen muuttaa maalle – kesäksi

Suomalainen mökkeily sai alkunsa 1800-luvun lopussa teollistumisen myötä. Vaurastunut herrasväki alkoi rakentaa vesistöjen äärelle kesähuviloita, joissa he tahtoivat rentoutua arkisen työn ja kaupunkielämän vastapainoksi. Kesän alussa pakattiin huushollitarvikkeet viherkasveja myöten ja kuljetettiin huviloille. Lomanviettäjät lähtivät matkaan junien ja höyrylaivojen kyydissä. Perheen isiä, joka jäivät kaupunkiin töihin kutsuttiin leikillisesti kesäleskiksi. Aiheesta on tehty useita elokuviakin. Perillä…