Muotoilupäätös on iso tuotannollinen päätös

Kestokulutushyödykkeiden tuotannossa ovat vuotuiset tuotantomäärät useita kymmeniä tuhansia yksiköitä. Tästä johtuen muotoiluratkaisut ovat isoja tuotannollisia päätöksiä. Muotoilupäätökset tehdään usein luonnollisen kokoisten mallien avulla. Vaikka mallit tuntuvat työläiltä, on niiden hinta kuitenkin vain murto-osa yhden ruiskupuristusmuotin hinnasta.

Forste Oy:ssä tehtiin vuonna 1985 päätös siirtyä Helkama-jääkaapeissa pyöreälinjaiseen ovirakenteeseen ja samalla koko oven rakenne suunniteltiin uudelleen. Ovi koostuu rullamuovatusta teräksisestä ulkokuoresta, ruiskupuristetuista päätyosista, tyhjiömuovatusta sisäosasta ja kumisesta magneettitiivisteestä. Oven kokoonpano tapahtuu puoliautomaattisessa vaahdotuslinjassa, jossa eristevaahto liimaa koko ovirakenteen yhteen.

Muotoilupäätöksen yhteydessä tehtiin samalla päätös uuden rullamuovauslinjan ja oven kokoonpanolinjan hankkimisesta. Kumpikin linja piti valmistaa räätälintyönä. Tuotanto aloitettiin noin vuoden kuluttua muotoilupäätöksen tekemisestä. Automaattisen rullamuovauslinjan hinta oli noin 2–3 miljoonaa markkaa. Vuonna 1990 siirryttiin eristevaahdoissa ympäristöystävällisempiin CFC-vapaisiin raaka-aineisiin.

11430 113 126 2 Helkama

Nikkanen Muotoilutarinat

11430 Helkama