Ergoplan Oy

Ergoplan Oy oli vuosina 1981 – 1993 toiminut helsinkiläinen muotoilutoimisto. Yhtiön perustajajäsen ja toimitusjohtaja oli ansioitunut teollinen muotoilija Raimo Nikkanen. Ergoplan Oy:n kautta Nikkanen oli kehittämässä muun muassa ammattielektroniikkaa, sairaalatekniikkaa, kalustejärjestelmiä ja keittiökoneita. Suurelle yleisölle hänen töistään tunnetuimpia ovat varmasti Forste Oy:n Helkama kodinkoneet, joiden suunnitteluryhmässä Nikkanen oli mukana kymmenen vuoden ajan. Muotoilutoimiston ergonomiaan viittaava nimi kertoo osaltaan Raimo Nikkasen kiinnostuksesta ergonomiatutkimukseen. Hän onkin ollut keskeinen henkilö ergonomiatutkimuksen soveltamisessa tuotekehitykseen ja teollisen muotoilijan työhön.

Raimo Nikkanen valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1972. Myöhemmin hän jatkoi vielä opintojaan Englannissa ja suoritti loppututkinnon ergonomiassa. Muotoilualan konsulttitoiminnan Nikkanen aloitti 1970-luvun alussa, jonka jälkeen hän työskenteli lukuisten yritysten kanssa erilaisilla tuotannonaloilla. Konsulttitoiminnan ohella Nikkanen on tehnyt hyvin monipuolisesti opetustehtäviä aluksi Taideteollisen korkeakoulun tuntiopettajana ja myöhemmin apulaisprofessorina. Nykyisin hän työskentelee Aalto-yliopistossa teollisen muotoilun professorina. Vuonna 1993 Nikkasen työ teollisen muotoilun opettajana ja kokeneena muotoilualan yrittäjänä palkittiin Vuoden teollisen muotoilijan palkinnolla. Valintaperusteluissaan Teolliset Muotoilijat TKO ry kiitteli erityisesti hänen opettajanuraansa. Raimo Nikkanen on tunnettu monipuolisena muotoilun koulutuksen kehittäjänä ja hän on ollut mukana nostamassa Taideteollisen korkeakoulun yhdeksi maailman arvostetuimmaksi taidekorkeakouluksi. 

Katso tästä Ergoplan Oy:n piirustuksia, valokuvia ja esineitä.

Katso tästä Ergoplan Oy:n arkistoluettelo.

Lue lisää Raimo Nikkasen urasta Designarkiston Teolliset muotoilijat -verkkonäyttelystä.

Raimo Nikkanen

Raimo Nikkanen

11430 Helkama Forste

Helkama jääkaappipakastin, Forste Oy

11430 Helkama Liesi Forste

Helkama liesi, Forste Oy

11430 Airam

Termoskaadin, Airam Oy

11430 Soredex

Scanora-hammasröntgenlaite, Soredex Oy

11430 106 Koulukalusto

Pulpetti ja tuoli, Oy Koulukalusto

11430 Datex

Satlite Trans -pulssioksimetri, Datex Oy

11430 GWS

System GW -teollisuuskalustejärjestelmä, Oy G.W. Sohlberg Ab

11430 Metos

Suurkeittiölaitteet, Metos Oy